Sveitsi
eli
A. Rasinen Keski-Euroopassa
(kuvien kera)

Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko

Viikko 8

Maanantai 21.7.

Oli taas aika maanantai. Yöllä oli suorastaan ahdistavan kuuma ja olkapää oli kipeytynyt sunnuntain touhuista. Heräilin vähän väliä ja aamulla olo ei ollut lainkaan mitä parhain. Näinpä sitä jälleen kerran raahauduin äreänä töihin.

Illalla oli tarkoituksena näyttää Mies vailla menneisyyttä, mutta itse levyä ei aamulla näkynyt vielä missään (posti jaetaan vasta kahdelta). CERNin videovastaaviinkaan ei meinannut saada yhteyttä millään; hätäratkaisuna lähetin kyselyä musiikkiklubille, josko heidän PA-laitteistoaan voisi lainata illaksi. Säätöä säädön perään.

Vähän ennen kahta oli lähtö CMS-tutkimusasemalle. Sieltä olisi saanut hienoja kuvia, mutta valitettavasti kamerastani oli akku loppu. Syynä tähän lieni se, että päivällä myös ukosti; jos kamerassa olisi ollut virtaa, olisin saanut jopa kuvia salamista.

Itse vierailu oli harvinaisen turha; esitetyt asiat olivat tuttuja jo Microcosmista ja luennoilta. Kaiken kukkuraksi seurueen amerikkalaisosasto kysyi kyllä esittelijältä harvinaisen hölmöjä kysymyksiä. En tahtoisi mollata suurvallan edustajia, mutta ei kovin äkkiä juolahtaisi omaan mieleen kysyä asiaa, jonka esittelijä on noin minuutti tai kaksi sitten jo kertonut.

Töihin palatessa elämä kuitenkin hymyili. Postilaatikossa oli Mies vailla menneisyyttä -DVD. Tästä innostuneena lähdin vainoamaan videovastaavien toimistolla; lopulta kärsivällisyys palkittiin ja sain riittävän tuen iltaa varten. Tämän jälkeen tein jopa hieman töitä :-)

Ennen leffaa kävin ravintolassa illallisella. Hämmästyttävän moni ihminen tuli kysymään elokuvasta.

Teknologiatesti auditoriossa sujui kuin tanssi, joten käytin jäljellä olevat minuutit Eppu Normaalin luukuttamiseen. Lisäksi joku terroristi kirjoitti liitutaululle sanat "Speksi on ja voi". (Ovat edelleen, 26.7., paikallaan.)

Kello 19 lähti elokuva pyörimään. Odotin paikalle ehkä 10-20 henkeä, mutta loppujen lopuksi katsojia oli noin 60-70. (Suurin arvio oli Marcin 75 henkeä.) Puheista päätellen väki tykkäsi suuresti.

Leffan jälkeen hengasin vielä terassilla ja kirjoittelin sunnuntain tapahtumat päiväkirjaan.

Tiistai 22.7.

Tiistaina väsytti.

Aamuluennoilla vieressä istui (Nobel-voittaja) Jack Steinberger. Luennon jälkeen hän esitti huolensa siitä, ettei luennolla esitettyä tietomäärää voi oppia ja ymmärtää tässä ajassa. Olen Jackin kanssa samaa mieltä :)

Iltapäivällä synkistelin työhuoneessani. Together vaikutti kovin kehnoselta softalta.

Kotona pyykkäsin vaatteita ja nukuin päiväunia. Illalla kävin perinteikkäällä Charly's-reissulla, mutta sieltä ei ole kauheasti kerrottavaa.

Keskiviikko 23.7.

Päivä eteni iloisilla uutisilla. Splättis-päivän järjestelyt Ranskan tai Sveitsin metsissä etenivät metrikaupalla. Pain of Salvationilla on syyskuun alussa keikkoja Ruotsissa; siispä sinne.

Illalla yritin käydä ostoksilla, mutta ehdin paikalle noin 19.40. Tällöin kaikki kaupat ovat jo kiinni. Hölmöä menoa.

Torstai 24.7.

Päivällä ei mitään kummempaa. Scrabble pelasti hermoromahdukselta Toghetherin kanssa.

Illalla oli supersankaribileet. Ne olivat kuulemma hyvät. Valitettavasti otin kohtuullisen runsaat pohjat ja missasin monta kohokohtaa bileistä. Erityisesti en nähnyt Lara Croftia, mikä näin jälkikäteen harmittaa.

Minä näytin tältä.

Perjantai 25.7.

Helmeilevä krapula. Aamulla nauratti herätessäni ja pitkälle päivään.

Ensi maanantaina alkaa futisturnaus: FC Seikkailupähkinöiden ensimmäinen vastus on Sandwich Family. Tiistain vastus Wolverine onkin sitten koko turnauksen suosikki, sillä siihen on kasattu kaikki puoliammattilaispelaajat. Stay tuned.

Illalla säädin seuraavan maanantain leffaillan järjestelyjä. Myöhään meni.

Lauantai 26.7.

Heräsin aamulla varjostimien narinaan tuulessa. Päivän ensimmäinen pysäkki oli CERN, jossa aamiaislounas. Tapasin myös Zdenkon hollantilaiskavereita; suunta oli sama, joskin minä jäin bussista jo kauppakeskus Balexertin kohdalla.

Tarkoituksena oli ostaa futisvarusteita. En ottanut lähtiessäni mitään liikuntavaatteita mukaan, joten paljon piti ostaa. (Toisaalta vanhat lenkkarini olivatkin räjähtämispisteessä.) Pelkät nappikset olisi saanut alennusmyynnistä naurettavan halvalla, mutta valitettavasti tarvitsin enemmän kunnollisia lenkkareita.

Sopivat (ja halvat) lenkkarit löytyivät harvinaisen helposti samoin kuin pelihousut. Pienen Mac-kauppa-visiitin jälkeen suuntasin takaisin CERNiin. Kamat toimistolle ja ruokaa napaan.

Sadekuuron yllätettyä jatkoin tämän sivun päivittelyä sisätiloissa. Kaarlon innoittamana lähdin leffaan.

Cinelac on järven rannalle rakennettu leffateatteri. Hintaa lipulla oli 15 frangia, mutta hintaan kuului jäätelö ja sadetakki; en sure. Leffateatterin lisäksi paikalla on pieniä ravintoloita ja juomapisteitä: kyseessä on eräänlainen ulkoilma-Tennispalatsi.

Ilokseni paikalla oli paljon kesäopiskelijoita. Aika eteni rattoisasti ja varttia vailla 22 nostettiin valkokangas pystyyn (se säilytetään vaaka-asennossa esitysten välillä; tukipylväät ovat vedessä) ja Grease alkoi.

Oli hyvä leffa. Juurikin sopivaa feelgood-ainesta ajamaan murheet pois. Ympäristö oli jokseenkin hämmästyttävä: ei kattoa, valkokankaan takana näkyivät Geneven valot... valitettavasti ne elokuvat, jotka haluaisin erityisesti nähdä, ovat ranskankielisiä versioita. Grr.

Kotimatkalla oli hirveä jano. Valitettavasti ehtiäksemme yöbussiin piti pitää kiirettä, ja näin jäivät jatkot hieman vaisuiksi.

Sunnuntai 27.7.

Jemmakuvien albumi

Superhero-albumi

No juu.

Heräsin aamulla ikkunavarjostimien narinaan. Maailman ensteks ärsyttävin ääni. Sidoin ne patenttiratkaisulla paikoilleen ja palasin petiin.

Ja sittenpä alkoi sataa ja ukkostaa. Kauppa olisi ollut vielä puoli tuntia auki (nukuin myöhään), mutta kauppamatka moisessa säässä ei sytyttänyt.

Illemmalla tulikin jo nälkä. Uhmasin tihkusadetta ja painelin CERNin ravintolaan. Siellä vietinkin koko loppuillan, pihviä syöden ja Radiomaf... ylexin verkkolähetystä kuunnellen.

Sade virkisti. Tunnelma muistutti etäisesti Suomen syksyä.


Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko