Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko
Heräsin aamulla useaan otteeseen ennen herätyskelloa. Kahtena näistä kerroista löin pääni sänkyyn tai lämpöpatteriin. Maanantai.
Herätyskellon viimein soidessa olin juuri saanut mukavasti unen päästä kiinni, joten herääminen siirtyi puolella tunnilla. Herätessä oli vallan "voi s**t*n* mikä maanantai" -olo. Tämä ei ollut helppo aamu.
CERNissä lampsin ensimmäisenä pankkiin selvittämään, josko uusi pankkikorttini olisi tullut. Ei ollut. Aamiaisella ihmiset selvittelivät illan suunnitelmiaan; mitään suurta juhlaa ei ollut Ranskan juhlapäivän takia tiedossa.
Luennot olivat erittäin kiinnostavia. Ensimmäisellä luennolla saimme valaisevan kertauksen alkeishiukkasista, minkä jälkeen tohtori Brüning luennoi kaksi tuntia kiihdyttimistä. Valitettavasti luentoja varjosti maanantai: olo oli kuin vastatapetulla elukalla. Siihen ahdinkoon ei tuonut mikään lääke lohdutusta.
Lounalla paljastui, että keskiviikon bileiden teemana tulee olemaan pyjamabileet. Sitä odotellessa...
Lounaan jälkeen ehdin piipahtaa hetkisen työpaikalla. Tämä ilo jäi kuitenkin lyhyeen. Puoli kahdelta oli lyhyehkö tapaaminen, jossa erään kesäopiskelijan valvoja selvitti meille mahdollisuuksia lähteä melomaan / riippuliitämään sunnuntaina. Hintaa koko showlle tulee noin 180 frangia, mutta ei tänne rikastumismielessä ole tultu :-)
Toivottavasti nähdään ensi maanantaina.
Töistä mainittakoon lyhyt mutta sitäkin turhauttavampi taistelu OpenOfficen kanssa. Tekstinkäsittelyohjelma on tekstinkäsittelyohjelma, vaikka voissa paistaisi. On vaikea kuvitella, että automaattinen kappalenumerointi on ollut olemassa vuosikymmeniä, ja silti siitä saa niin paljon päänvaivaa.
Illallinen CERNissä, sitten kämpille viettämään rauhaisa koti-ilta.
Maanantai. Taas.
Luennot olivat harvinaisen viihdyttäviä, sillä vaihteeksi ymmärsin suuren osan sisällöstä. Väsytti silti kuin murmelia talviyönä.
Kohtalainen idolini Daniel Gildenlöw vastasi viikko sitten lähettämääni tiedusteluun kiertuepäivämääristä. rrrrrrrrrock. Eskilstuna kutsunee syksymmällä.
Töistä ei tullut maanantain takia oikein mitään. Pienehkö koti-ikävä iski katsoessani läpi kesän valokuvasaalista: ensimmäinen kuva kuitenkin sattui olemaan omasta kodista...
Melankolisin miettein taistelin hämmästyttävän ATK-tuen kanssa; Paulon kanssa sain asennettua tarvitsemani ohjelman, mutta lisenssiserverin löytäminen olikin jo aivan eri asia. Rajansa kaikella, ja poistuin päivälliselle.
Päivällisen jälkeen oli vuorossa tilaisuus "Beer with Jack Steinberger". Jackhan on vanha Nobel-voittaja, jonka kanssa pääsimme syömään pähkinöitä ja keskustelemaan hassuja. Kyseessä ei ollut kovinkaan syvällinen tilaisuus, mutta onhan noita nobelisteja kiva bongailla.
Käppäilimme Zdenkon kanssa kohti hostelia; matkalla paljastui mm. se, että slovakialaiset nimet muuttuvat iän mukana. Pääte -ko tarkoittaa nimittäin pientä, ja aikuiset jättävät sen nimestään pois.
Aikani Eppuja kuunneltuani lähdin kohti perinteistä tiistai-illan baaria. Olin melkeinpä ensimmäisenä paikalla. Sain nauttia jonkun ystävällisesti paikalle jättämästä "Ranskan Maaseutu"-lehdestä. Oli hyvä julkaisu se.
Loppuillasta oli ihan kivaa; erityiskiitokset täytyy antaa pohjoismaalaiselle yhteistyölle. Kasperin tyttöystävä saapui visiitille, ja toi mukanaan pari ystäväänsä. Näinpä pöydässä oli 5 kuvankaunista tanskatarta. (Joista yksi vieläpä on nähnyt enemmän Kaurismäki-leffoja kuin minä.)
Se on nyt sit puoliväli saavutettu. Paluu Suomeen tapahtuu näillä näkymin 30.8. Olisin hyvin kiitollinen, jos joku autollinen sielu tulisi noutamaan meikäläisen; julkisilla on kurja matkustaa laukkujen kanssa. Palkaksi saa viinipullon jotain vähän parempaa vinkkua.
Se on kanssa saletti, että saunaan on päästävä. Heinävaaran tilaussauna kutkuttelee.
Luennoilla olo tuntui vähän tyhmältä. Tietysti vertailukohtana on, niinkuin Kaarlo asian ilmaisi, Euroopan parhaita nuoria fyysikoita, joilla on takanaan fysiikkaopintoja valtava noppavuori. Kyllä se silti kirpaisee :-)
Tapahtumia riitti. Kello kahdelta oli seminaari ROOT-frameworkista. Fyysikot olivat kuvanneet kyseistä proggista histogrammien piirto-ohjelmaksi, mikä oli kyllä rankka aliarviointi. Valitettavasti omalle koneelle asentamani versio ei ottanut oikein toimiakseen; säätöön sai kyllä mukavasti iltapäivän kulumaan, mutta ...
Illemmalla keskustelin fyysikkoplanttujen kanssa luennoilla annetusta kotitehtävästä. Helpottaakseen urakkaani Maaike lainasi kirjan "Introduction to Elementary Particles" (kirjoittana D. Griffiths). Katsotaan saanko tuota kahlattua läpi vai en.
Suunniteltu taide-ilta meni hieman käteen, kun suurin osa yleisöstä oli harrastamassa kulttuuria grillin äärellä. Näin ollen hommaa siirrettiin seuraavaan viikkoon. Tämän jälkeen olikin mukavasti aikaa naukkailla olutta ja lukea hiukkasfysiikkaa.
Paul ja Anna saapuivat jossain vaiheessa paikalle; lasillisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti bilepaikkaa. Bileissä oli paljon väkeä, mutta henki ei ollut aivan edellisten bileiden tasolla. Lähtiessäni kotiin jouduin umpikujaan; oikean reitin löytäminen olisi kestänyt vähemmän aikaa kuin toimistolle käveleminen, joten vietin yön toimistolla. Onneksi oli kumivene.
Ei krapsua.
Päivä eteni vanhan kaavan mukaan; luentoja ruokaa töitä. Tosin paljon ajasta kului videoillan järkkäämiseen maanantaina. Näinpä UML-kaavioiden näpertäminen jäi illan hommiksi. Pikaisan ruokailun jälkeen kotiin lukemaan taas hiukkasfysiikkaa.
Eilisillan opiskelu tuotti tulosta, sillä pysyin aamun teorialuennoilla kohtuullisen hyvin kärryillä. Heikko vuorovaikutus onkin aika rankka juttu, ja protonin rakenne mielenkiintoisempi aihe kuin ensin uskoisi. Täällä saattaa helposti pamahtaa fyysikoksi, jos ei pidä varojaan.
Perjantaifiilis antoi kuitenkin odottaa itseään. Pomoni lähti jo puolilta päivin kuuntelemaan rokkia, ja kahvilla Amsterdam-mafia keskusteli illasta ja viikonlopusta; meikäläiseen ei purrut kuitenkaan mikään.
Väänsin UML:ää iltaan saakka. Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä vaateostoksille illallisen jälkeen, mutta tämä kariutui tajutessani lasagnen äärellä, että ehtivät sulkea ovensa ennen kuin saan lautasen tyhjäksi.
Uusi suunnitelmani oli sitten jäädä koko illaksi ravintolan terassille; alkuun hengasin muiden kesäopiskelijoiden kanssa, mutta nämä poistuivat kahdeksan tienoilla kukin omille teilleen. Sen jälkeen vietin tunnin Griffithsin kirjan parissa.
Hostelilla parta sai kyytiä. Illan viimeiset tunnit juttelin Paulin ja Annan kanssa keittiössä kaljan äärellä. Usko omaan kielitaitoon sai mukavasti tukea, kun äidinkielenään enkkua puhuvat ilmoittivat pitävänsä meikäläistä "native speakerina".
Pientä hintavertailua Suomen kanssa: 24x 25cl kaljakori maksaa 6 euroa.
Elikä lauantai. Hardronic Festival järjestettiin CERNin Prevessinin (Ranska) toimipisteessä. CERNin Meyrinin (Sveitsi) toimipisteessä asuvia kesäopiskelijoita tämä tietysti hieman harmitti; yleensä heillä on ollut virallisiin tapahtumiin korkeintaan 5 minuutin kävelymatka. Minua asia ei harmittanut, matka kun piteni vain kymmenisen minuuttia.
Ennakkotiedotteissa festivaalin luvattiin alkavan neljältä. Tämä mielessä ilmestyin paikalle hivenen neljän jälkeen... ei bileitä. Soundcheck jyrisi kautta rantain, mutta se onnistui lähinnä ärsyttämään. Minua ennen paikalle olivat ehtineet Zdenko, Edwin ja Jessica.
Ruoka- ja juomatarjoilu hoidettiin lippujen avulla; yhden lipun hinta oli 3 frangia / 2 euroa. Tämä on melkeinpä kohtuullinen hinta oluesta, mutta: ruoka oli tautisen kallista. Lautanen ranskalaisia ja jotain lisuketta (kananugetteja, mustekalarenkaita) maksoi 5 lippua. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut; olinhan kaukonäköisesti varustautunut sekä omin eväin että juomin.
Ensimmäinen bändi oli Home Cooking, bluesia (ja vähän soulia) soittanut pumppu. Ei aivan iskenyt, joten vietin aikaani muiden seurassa ylätasanteella.
Seuraavan bändin valmistautuessa päätin kuitenkin nauttia myös musiikista. Olut kouraan ja nurtsille makaamaan. Tämä kannattikin.
Seuraavana esiintyi Sweaty Betty and the Armpits. Tarjolla oli ihan muikean kuuloista AOR-musaa, jota oli kiva lekotellessa kuunnella. Laulaja (ilmeisesti yliopistoproffa) oli saapunut paikalle ainoastaan tätä keikkaa varten. Kunnioitettavaa. Näihin aikoihin muutkin alkoivat valua lähemmäs lavaa ja osa porukasta alkoi jälleen frisbiitä heittelemään. Vessasta palatessani löysin (vasta avatun) kaljatölkkini erään pelaajan jalan alta.
Sour Hurricane pisti sukat pyörimään. Ensimmäinen luritus oli ilmeisesti joku Soundgardenin biisi, mutta tarkemmin en osaa nimetä. Seuraavan biisin ekat nuotit saivat korvat hörölleen: sehän kuulosti vallan Stairway to Heavenilta. Ja sepä se olikin. "There's a lady who's sure..."
Tässä vaiheessa tapahtui pieni kulttuurien yhteentörmäys: Emir kysyi kesken biisin, että "Whose song is this?" Ohikiitävän hetken mietin, että mahtoikohan mies pilailla; kyseinen herra kun kuitenkin musiikkia reilusti harrastaa. Ei kuitenkaan tainnut.
Sour Hurricane oli yhdistelmä kahdesta bändistä: Hurricane Michellestä ja Sour Addictionista Michelle onkin aika mielenkiintoinen persoona. Viime vuonna Hurricane M. soitti mm. akustista Britney Spearsia, tänä vuonna biisilistalla oli edellisten pumppujen lisäksi mm. System of a Downia ja Metallicaa. Varsinkin Metallica-tulkinnat olivat jännittävän erilaisia.
Muuhun aikaan Michelle toimii Les Horribles Cernettesin johtotähtenä. Tästä lisää sitten kohta.
Downflower soitti punkahtavaa rokkia. Edellisen bändin tasolle ei aivan päästy, mutta joitain yllätyksiä heidänkin keikkaansa kuului. Solisti vietti syntymäpäiviään. Ronan Keatingin herkkääkin herkempi biisi oli väännetty hieman eri tavalla rokkaavaksi sovitukseksi. Ja ajoittain bändi vaihteli tehtäviä keskenään.
Erityisesti rumpalitytön laulunumerot iskivät kuin miljuuna volttia. Äänestä tuli mieleen hieman Cranberriesin laulaja; ensimmäisellä kerralla leuka putosi kuin Näässin Oraakkelia kuullessani. Tosin bändin "viralliseen linjaan" sopinee nykyinen laulaja paremmin.
Vessasta palattuani tuore kaljatölkkini oli taas kaadettu maahan ja tupakansavu leijui sankkana ympärilläni. Onhan se seura ihan kivaa, mutta rajansa kaikella.
Tässä välissä paikalle purjehti pari suomalaistakin. On hassua, kun heitä ei bileissä juurikaan näe; tämä lienee odotettavaa, sillä en minäkään mennyt heidän kekkereihinsä perjantaina.
Iltaa jatkoi Canettesin bluessoitanta. Kokoonpanoon kuului reilusti soittajia, ja asenne oli kohdallaan. Laulajakin päätti yhden biisin heittää keskellä nurmikenttää. Kivahko menohko.
Pedro Portugalista halusi oppia suomea. Opetin. Vastineeksi opin fraasin "La chichita, tu es muy gupta". (Suottaapi olla vähän sinnepäin.)
Schöne Bahnhof soitti nimestään huolimatta ranskalaista funkia. Ei iskenyt kyllä sentin vertaa. Kuin korvauksena tästä tutut suomalaistahot järjestelyorganisaatiossa tarjosivat halpaa (peräti ilmaista) kurkunkostuketta.
Seuraava tauko bändien välillä venyi ja venyi. Tämä oli perin ikävää, sillä vuorossa oli kohuttu Les Horribles Cernettes. Ja niin kävi, että keikka alkoi juuri kun olin keventämässä oloani.
Kiirusti pihalle ja olivathan nuo aika hupaisia. Samat jutut uppoaa kuulemma joka vuosi kuin väärä raha. Ainoa huono puoli keikassa oli kesto; mielellään olisi toisen samanlaisen setin vielä kuunnellut.
Michelle on kyllä aika stara. "You quark me up, you quark me down."
Seuraava bändi soittikin jotain löyhempää musiikkia. Kello oli jo puoli yksi, joten meikäläinen suuntasi kohti kotia. Päässä soi LHC: "I feel your attraction, it's the strong interaction". Huuhtelin kävelymatkan aikana sen tosin päästäni Sentencedillä.
En ottanut kameraa mukaan, hajoamisherkkyys kun pelotti. Tsiigaa kuitenkin Moritzin kuvat.
Päivän ensimmäinen extreme-laji oli aivojen herättely. Edellisenä yönä olin hieman ennen nukkumaanmenoa nimittäin säätänyt Hardronicin kuvien kanssa... niinpä sitten kello seitsemältä olo oli jossain määrin väsynyt. Voitin itseni, ja patonginjämän voimalla selvisin CERNin bussipysäkille.
Loppuporukkaa ei ollut vaikea löytää. Mukaan oli lähdössä pääasiassa saksalaisista ja espanjalaisista koostuva porukka; osanottajia oli toiselta puolen maailmaa, Uudesta-Seelannista saakka.
Kuljetus myöhästeli hiukan; tämä pisti vihaksi, kun senkin ajan olisi voinut käyttää nukkumiseen. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, kun Michael kurvasi pihaan.
Koko homman oli järjestenyt CERNin vakiotyöläinen Michael Hoch, joka puheista päätellen on järjestellyt tällaisia keikkoja kesäopiskelijoille aikaisempinakin vuosina. Mies näytti aivan liikunnanopettajalta; tämä ei ole ihme, sillä hän on fysiikan ohella myös opiskellut liikuntaa. Harrastaa myös varjoliitoa.
Ensimmäisenä etappina oli lauttailu.
Saavuimme hitusen etuajassa paikalle. Lauttailuisäntämme Eric tuli kuitenkin nopeasti opastamaan meille homman salat. Haalari tuolta, vaihto tuolla, ja muut varusteet tuolta. Mustassa haalarissani näytin suorastaan kreikkalaisen mytologian puolijumalalta.
Lyhyen automatkan jälkeen olimme lähtöpisteessä. Kävimme nopeasti perämiehen käskyt läpi ja kannoimme veneen veteen. Jokenamme oli vuorien sulamisvesistä syntyvä Arve, joten lämpötilaa oli joku 13 astetta. Minua tämä ei haitannut, mutta vieressä istunut Nacho Espanjasta piti vettä kohtuuttoman kylmänä :-)
Koska reitti oli lauttailufirmalle hyvin hyvin tuttu, oli lähes joka mutkan jälkeen tiedossa erilaista ohjelmaa. Meikäläinen vanhana vesipetona oli tietysti mukana kaikissa ja yleensä ekana. Virran mukana oli kiva uida ja merirosvotaistelussa oli hyvä tuoda mieliin skandinaavinen viikinkikulttuuri. Veneen tahallinen kaatuminen oli kuitenkin hieman järisyttävä kokemus. Nousin vedestä nimittäin suoraan veneen alle. Panikkii nousi hetkeksi mieleen, mutta meikäläisen uimataidoilla ei ollut suuresti syytä huoleen.
Viimeisenä etappina oli tarkoitus kiivetä sillalle, jolta sen jälkeen hypätään joen syleilyyn. Valitettavasti tämä ei mennyt aivan niinkuin piti. Nacho oli viimeisten joukossa kiipeämässä ylös, kun sormet lipesivät ja hän putosi siltatolpan viereen. Vedestä noustessaan ilme kasvoilla oli tuskainen; happea saatuaan Nacho huusi kuin machon kuuluukin.
Ilmeisesti hän oli lyönyt jalkansa johonkin vedenalaiseen kiveen tai rakennelmaan. Pelkäsin hetken luunmurtumaa tai jopa katkeamista, mutta kyseessä oli vain pintanaarmu. Tohtorisetä polilla annosteli kuitenkin 9 tikkiä.
Kun Nacho oli heitetty sairaalaan, jatkoimme varjoliitoklubille.
Neljä nopeinta pääsivät matkaan heti; itse päätin jäädä kuitenkin lounastelemaan ja hengaamaan. Lounas oli paikallisen kokin väsäämään ja todella hyvää. Hintaansa nähden (10 frangia) suorastaan erinomaista. Tunnin tai puolen päästä ensimmäinen lentue laskeutui, ja loput 5 pääsivät matkaan.
Ennen lentoa olin vitsaillut kavereille ja tekstiviestitse kuoleman mahdollisuudesta. Kun minibussimme (lue: pommi) kiipesi pitkin serpentiiniteitä ylemmäs ja ylemmäs, alkoi pulssi kiihtyä. Kun lopulta pääsimme jyrkänteelle, vitseistä katosi terä. Bussista noustessani eräs pilotti vilkaisi minua ja sanoi "Oh my, we have a monster! You will fly fast, no!". eegh.
Valjaat ylle, pikainen koulutus. Vähän naurua vaaran edessä ja poseerausta kameroille. Ja sitten ilmaan.
Varjoliidossa on ideana istua tuen päällä, jolloin matka muistuttaa lähinnä TV:n luonto-ohjelmaa, jos kohta tuuli vähän puhaltaa enemmän. Meikäläisellä kun on sekä pitkät reidet, että iso ahteri, niin eihän se istuin alla oikein pysynyt. Lopputuloksena en päässyt hirveän mukavaan istuma-asentoon missään vaiheessa ja jalat väsyivät puolessa välissä lentoa.
Maisemat olivat komeita, jos ei katsonut alas. Ja minähän katsoin.
Vaikka olen asian useasti kieltänyt, niin meikäläisellä on korkeanpaikankammo. Ja kun on ilmassa puoliseisovassa asennossa, tukenaan vain parit hihnat... ilma ei ole meikäläisen elementti. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa. Ihan heti ei tule mieleen hetkeä, jolloin olisin pelännyt yhtä syvästi ja yhtä pitkään.
Myönnän olevani nynny. Tosin satakiloinen ja lähes kaksimetrinen nynny.
Laskeuduin sopivasti näkemään Räikkösen häviävän kaksintaistelut sekä Barrichellon että Montoyan kanssa.
Palkkioksi saimme sentään ehtaa shampanjaa. Maksoimme huvimme ja kuski koululta heitti meidät takaisin CERNiin.
Loppuillalla luin Ender's Gamen loppuun. Hyvä kirja se edelleenkin on. Ulkona kuului salamointia, joten ryntänsin kameran kanssa ulos odottamaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten ostin pizzaa ja palasin huoneeseeni. Puolivälissä pizzaa alkoi taas räiskyä. Menin ulos taas odottamaan... ja huti. Tosin kaukaisuudessa paukkui; siinä olikin hauska seurata voimalinjojen reaktiota kaukaiseen salamaan. Kun salama iski riittävän lähellä johtoa, kuului viereisestä pylväästä sirinäsurinaa.
Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko