Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko
Pitkä työpäivä. Pari kertaa piti ajatella oikein kovasti. Kotimatkalla tapasin melkein kaikki CERN-tutut. Juhon kanssa mietimme hieman juhannusta.
Illalla pesin reissun ensimmäiset pyykit. Pieni voitto tämäkin.
Spock's Beardin Feel Euphoria -levy kolahti sängyllä kuunnellessa kuin märkä tiiliskivi. On se aika hyvä platta.
Näin päivän kuulumisien jälkeen voikin vuodattaa ajatuksiaan ranskalaisista. Viime perjantaina ja viikonloppuna huomasin olevani tavattoman ärtynyt melkeinpä kaikesta mitä fransmannit tekevät. Lauantaina, kun tohina oli vähän vähentynyt, pystyi näkemään, että taustalla on eräänlainen koti-ikävän alku. Tosin tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että Ranska on kumma maa :-)
Ranskalaiset heiluvat ja tärisevät. Näin käy ensinnäkin keskusteluissa: kädet heiluvat, päät ovat kuin koho aalloilla, ja muutenkin koko ruumis tärisee kuin syytön sähkötuolissa. Tosin näin käy myös kaupassa omenoita ostaessa, kadulla kävellessä ja siivotessa. Kulttuurivaihdon nimessä täytyy itsekin kokeilla tärisemistä; hyvällä tuurilla pääsee ranskalaiselle aallonpituudelle.
Seuraavien päivien "miks tää on näin?"-valituslistassa ovat mm. ranskalainen sähkö sekä lapset.
V*tt*.
Hostelin sänky on niin pehmeä, että patja on keskeltä kuopalla. Nukkuessani sillä selkä menee mutkalle. Tähän asti olen ratkaissut ongelman niin, että siirrän patjan lattialle ja nukun sen päällä. Eilen väsymyksen voittaessa en kuitenkaan jaksanut tätä tehdä. Seurauksena taas koko päivän kestävä selkäkipu.
Venyttely auttoi vähän. Päivä meni tosin muuten puihin läppärin laturin jäädessä kotiin. Pöytäkoneilla nyt sai vähän töitä tehtyä, mutta kriittinen komponentti oli kuitenkin tavoittamattomissa.
Loppuviikon mahdollisia lööbailuja varten tein tänään 10 tunnin työpäivän. Nyt voi lähteä kaverien kanssa ulos eikä omatunto vaivaa :-)
Sune, Lasse ja Joonas saapuvat huomenissa. Jee! Tuliaisina Suomesta tulee ainakin Apulantaa ja Leevi & The Leavingsia, toivottavasti myös Pantteri-pussi.
Mutta päivän valitukseen. Ranskalainen sähkö ja lapset eivät sovi yhteen. Pari sataa volttia sormesta toiseen ja jo ollaan itkemässä. Vakavasti ottaen ranskalainen nuoriso itkee äänekkäästi ja paljon. Lähes kaikilla julkisilla kulkuvälineillä suoritetuilla matkoilla on ollut mukana itkevä lapsi; itkeviä lapsia on myös kaupoissa ja toreilla.
Kulttuurierot ovat kulttuurieroja, ja ranskalaiset ovat avoimempia näyttämään tunteensa. Myöhemmässä vaiheessa elämäänsä ranskalaisetkin nähtävästi oppivat nauramaan ja paljon. Silti, jos liikutte alueella, voi asiaa tarkkailla; itseltäni meni vajaa viikko huomata tämä.
Sähköstä sitten huomenna, kun saan kuvattua elegantit ranskalaiset pistorasiat.
Päivän kuva-albumi. Sisältää myös pienvalituksen ranskalaisesta sähköstä.
Aktiivisissa päivissä on se vika, ettei paljoa ehdi kuvaamaan saatika kirjoittamaan. Näin kävi myös keskiviikkona.
Aamu alkoi tavanomaisesti: hereille, patonkia napaan ja vähän suuhun, töihin, keskustelua työkaverin kanssa maailmasta ja töistä... lopulta kello alkoi lähestyi puolta päivää, jolloin vieraiden pitäisi saapua.
Näinhän myös kävi. Yhtäkkiä ovi aukeaa, sisään ryntää kolme Sune, Juho ja Lasse. Tervehdysten jälkeen aukesi tuliaiskassi. Olin pyytänyt Lassea tuomaan joitain tässä kaukaisessa maassa tarvittavia asioita: suomi-rockia, Panttereita, koulukirjoja ja viihdettä. Nämä tulivat, ja paljon muuta...
Portugalilaisen työkaverin mielipide Panttereista: "Mmm, good!"
Siispä porukalla syömään, kuulumisien vaihtoa ja ihanaa suomen kieltä. Lounaan jälkeen seurue lähti etsimään Ranskasta halpaa hotellia.
Iltapäivällä napsahti muutamakin yhteydenotto. Joonas kertoi junien olevan aikataulussa ja näin ollen olevansa paikalla noin 17.42. Americkalainen kesäopiskelija Seth taasen lähetti mailia, jossa hän kertoi haluavansa tutustua muihin summieseihin; sihteeristö oli antanut usean meikäläisen puhelinnumeron.
Illan suunnitelma alkoi siis muodostua: vieraat tulivat noin puoli viisi takaisin (ilman hotellia), minkä jälkeen menimme syömään kevyehkön illallisen ja tervehtimään Sethiä.
Tämän jälkeen kiireesti juna-asemalle hakemaan Joonas, minkä jälkeen hotellimetsästys jatkui ympäri Ranskan maaseutua. Välissä kävimme ruokaostoksillakin; kassaneidin unohdettua poistaa hälyttimen ostoksistani vartijat luulivat meikäläistä myyymälävarkaaksi...
Lopulta autokyyti heitti minut ja Joonaksen hostelille, josta kävelimme Pub Charly'siin. Olin aiemmin päivällä kutsunut hollantilaiset ja Sethin mukaan. Valitettavasti hollantilaisilla oli ollut edellisenä iltana omaa kivaa, mikä näkyi vielä seuraavan päivän iltanakin. Paikalle selvisivät Jan, Zdenko ja Maaike. Seth joutui jäämään CERNin hostelille, koskapa hänen vierailija-korttinsa vanheni.
Hauskaa kuitenkin oli. Nukkumaan konservatiivisesti puoliltaöin. (Minä teen sentään vakavaa tiedettä!)
Koska matkalaiset eivät löytäneet hyvää hotellia, he menivät leirintäalueelle telttailemaan. Legendan mukaan kolme ihmistä nukkui kahdelle hengelle suunnitellussa teltassa. Sopu sijaa antaa.
Torstaista ei muuten ole kauheasti kerrottavaa. Itse olin töissä koko päivän, muiden kiivetessä Juralle. Sain tosin samalla tietoa irti Nordic Clubin järjestämästä juhannustapahtumasta juhannuspäivänä. Päätimme puhelinneuvottelun jälkeen osallistua.
Juralla käyneet palasivat illansuussa. Reissu ei ollut fyysisesti ihan helppo: ihot olivat palaneet ja lihakset väsyneet. Kiipeilijät palasivat hotellille Juhon ja minun jäädessä CERNin ravintolaan. Tovin rupateltuamme paikalle osui myös lauma ei-suomalaisia kesäopiskelijoita. Frisbeenheittelyn jälkeen paljastui, että aattona järjestetään epäviralliset juhannusbileet läheisellä grillipaikalla.
Seuraavaksi oli ohjelmassa pizza. Sveitsiläiset pizzat tehdään pääasiassa kiviuunissa ja hyvistä aineksista. Ne ovat kalliita, mutta myös erittäin erittäin erittäin hyviä. Kello 19 ja 20 välillä hotellilta soitetaan, että nyt on nälkä ja suuntana Sunen tietämä hyvä pizzeria.
Sinne.
Paikka sijaitsi lähellä lentokenttää, minkä huomasi ajoittain melusta. Toisaalta laskeutuvista lentokoneista sai aina viiden minuutin välein huvia :-) Henkilökunta oli mukavaa lukuunottamatta yhtä selittämätöntä käytännön pilaa. Taivaan pimennettyä päätimme illan erilaisilla jälkiruuilla (vodkasorbetti nam nam) ja palasimme kukin omiin majapaikkoihimme.
Juhannusaatto oli täynnä toimintaa. Edellisenä päivänä olin pyytänyt valvojaltani vapaapäivää, sillä vanhempani tulevat maanantaina, enkä kehtaa majoittaa heitä telttaan. Samaan hotellinhakureissuun pystyi hyvin yhdistämään päivän kaupungilla kavereiden kanssa :-)
Alkajaisiksi kävimme tutustumassa CERNin Microcosm-näyttelyyn, joka esittelee hiukkasfysiikan perusteita sekä CERNin saavutuksia alalla. Näyttelyn ensimmäinen osa oli tiedenörtille hauskaa nähtävää, ja sisälläni asuva pikkufyysikko oli vallan ihmeissään. Toinen osa, jossa näytettiin rakenteilla olevan LHC-kiihdyttimen osia pisti sitten insinöörimielen vallan sekaisin. Pienoismallit, esimerkit ja julisteet suorastaan häikäsivät; pelkät numerotiedot (12 500 A, 15 kelviniä yms.) tekivät nöyräksi.
Pikkufaktana kerrottakoon, että LHC:n tunneli kulkee lähes hostelini alta.
Juho liittyi seuraamme näyttelyn jälkeen. Hän oli löytänyt lisätietoja illan juhlasta, ml. ajo-ohjeet juhlapaikalle kartan kera. Paikalle osui myös kesäopiskelija Maaike, joka myös tarvitsi ohjeita bilepaikalle. Eivät kai nyt kesäopiskelijat bileitä väliin jättäisi?
Genevestä löytyi parkkihalli läheltä vanhaa kaupunkia. Ensimmäisenä kohteena oli lounaspaikka. Voittajaksi selvisi Spaghetti Factory, joka houkutteli puoleensa mm. livemusiikilla. Harmiksemme soittajat lähtivät toiseen ravintolaan lähes heti pöytään istahdettuamme. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Sukkelasanainen tarjoilija yritti houkutella meitä käymään vielä illallakin.
Ruokailun jälkeen tiemme erosivat. Muut jatkoivat Geneven tutkiskelua itseni etsiessä vanhemmilleni hotellia. Parin kalliin ja parin kehnohkolta vaikuttavan paikan jälkeen löysin sopivan hotellin. Puhelinsoiton jälkeen liityin loppuporukan seuraan puun varjoon.
Keskustassa on monen muun kivan asian lisäksi Mövenpickin jäätelökioski. Nam nam.
Sune poistui hetkeksi ostoksille, joten miesseurueella jatkoimme toki irkkupubiin oluelle. Samalla tutustuimme Geneven musafestarien ohjelmaan: 40 lavaa, ohjelmaa ympäri kaupunkia ja juurikin juhannusjuhlien päällä.
Pienen odottelun jälkeen Sune palasi ja poistuimme valmistautumaan juhannusjuhliin. Tosin matka oli tyssätä alkuunsa, kun parkkihallin lippuautomaatti söi kuittimme. Lienee tarpeetonta sanoa, että infopalvelun herrasmies puhui vain ranskaa. Pattitilanteen laukaisi paikalle osunut kosmopoliitti, joka hallitsi niin englannin kuin ranskankin. Lopulta pääsimme lähtemään ilmaiseksi.
Matkalaisten hotellin vieressä oleva supermarket sai jälleen tuta suomalaisen shoppailun vimman. Patonki oli valitettavasti loppu, mutta muita tykötarpeita ostimme sitäkin enemmän. Valikoimasta löytyi mm. 95 ja 96 sentin punaviinejä; 96-senttinen oli aikaisemmin päivällä todettu juotavan hyväksi.
Päivän myymälävarasepäilty oli Sune ja Sunen käsilaukku.
Kaupan jälkeen matkalaiset heitettiin hotellille, ja Juhon kanssa poistuimme hakemaan omia juhannustarpeitamme. CERNistä löytyi myös pari pikkukaiuttimia, jotka yhdistettyinä iPodin noin 40 tuntiin Suomi-rockia lupasivat hyvää illalle.
Juhlapaikka oli lähellä CERNiä; ajo-ohjeiden kanssa matkaa ei todellakaan voinut hassata. Nopeasti löysimme suomalaisten kesäopiskelijoiden (sekä parin ruotsalaisen) pöydän. Esittelyjen jälkeen ratkesimme laulamaan; ruotsalaisetkin osaavat Helan gårin!
Ruotsalaisjärkkärit olivat hankkineet paikalle (yllätys yllätys) juhannussalon. Sen ympärillä toki tanssittiin ja laulettiin. Kesäopiskelijoiden armeija oli tullut paikalle hetkeä aiemmin... en tiedä, mitä he koko sirkuksesta ajattelivat.
Osa kesäopiskelijoista sai kuitenkin oppia hieman suomea: "Perkele!" En tiedä kuka toimi opettajana, mutta räävittömät huudot toistuivat aina silloin tällöin pitkin iltaa. Oma kielitaitokin koheni illan aikana: punaviinin innoittamana puhuin käsittämättömän hyvää ruotsia, enkä vain ruotsalaisille.
Loppuillasta kertonevat kuvat paremmin kuin tuhat sanaa. Keskiyöllä lauloimme Teekkarihymnin ja yömyöhällä palasimme kotiin. Yksityiskohdat hämäriä.
Aamulla (suhteellinen käsite) oli kamala krapula. Syytän viiniä. Kaiken muun hyvän ohella olin yöllä näpytellyt puhelimeni PIN-koodin riittävän monta kertaa väärin ja kännykkä oli mukavasti lukossa. Näin ollen minulla ei ollut keinoa olla yhteydessä muihin matkailijoihin eikä tietoa yhteisestä aikataulusta.
Suihku, Fazerin sininen ja ruisleipä karkoittivat krapulaa, mutta puhelinpulma vaivasi edelleen. Alakerran korttipuhelin hyväksyi vain omia erikoiskorttejaan. Omassa kerroksessani asuvilla ranskalaisilla ei ollut puhelinta. Hollantilaiset eivät olleet paikalla.
Pian kuitenkin ikkunasta kuului Joonaksen iloinen "Ösh!"-huuto. Sune, Lasse ja Joonas odottivat alhaalla. Jälleennäkeminen hostelin pihalla poisti viimeisenkin huolen häivän päivän päältä. Aamiaisen ruokalistalla oli jugurttia, metvurstia ja herkullista patonkia. Leppoisa tapa viettää iltapäivää Ranskassa.
Puolen tunnin kuluttua Juho fillaroi paikalle, ja pystyimme valmistautumaan illan menoihin. Ensimmäinen pysähdys oli Val-Thoiryn supermarket, josta haimme ruokaa, vähän juomaa sekä muita tarvikkeita. Kumiveneet olivat kohtuullisen halpoja, joten ostimme sellaisenkin.
Viinikauppa Nicolas tarjosi paikallisen panimon maistiaisia ilmaiseksi. Palkitsimme tällaisen asiakasluottamuksen keskitetyillä ostoksilla. Tarjolla oli muun muassa huokeaa Erdingeriä ja 5 litran oluttynnyri 10 eurolla.
Matka juhliin jatkui hotelli Formule 1:n (eväitä, juomia) ja CERNin (ajo-ohjeet) kautta. Pienen kaupunkikruisailun jälkeen päädyimme La Savonnieren rannalle. Juhlat järjestettiin julkisella rannalla, mutta tämä ei suuremmalti juhlijoita häirinnyt. Suomalaisilla kesäopiskelijoilla oli mukanaan lippu -- erittäin hyvä juttu.
Illan aluksi ryhdyin puhaltamaan kumivenettä täyteen. Tarkkaa täyttöaikaa ei ole tiedossa, mutta jokusen vartin siihen sai käytettyä. Samalla söimme, joimme ja pyörimme rannalla.
Täyteen puhalletulle kumiveneelle tuli antaa nimi. Jälkiviisaasti sen olisi voinut nimetä entisen pääministerin mukaan Anneliksi, mutta annoimmekin laivalle nimeksi Kekkonen. Näin myös lukee veneessä.
Kekkosen kanssa oli kiva käydä uimassa. Tapahtumista lienee useampikin kuva saatavilla jossain vaiheessa. Itse jouduin kuitenkin jättämään kameran rannalle.
Uiskentelun ja grillaamisen jälkeen pimeä alkoi painaa päälle. Muut seurueet alkoivat jo poistua rannalta, mutta me jatkoimme urhoollisesti. Suomi-rockin soidessa keskustelimme niitä näitä, bongailimme satelliitteja tähtitaivaalta, ja Kekkosen kuivuttua saatoimme käyttää sitä tyynynä/makuualustana/tuulensuojana.
Näin jatkui lähes kello yhteen saakka. Tällöin ilma alkoi viilentyä niin paljon, että shortsi-T-paita -yhdistelmä ei riittänytkään aivan pitämään suomalaisrukkia lämpimänä. Siivosimme jälkemme ja huristelimme reissukoteihimme nukkumaan.
Olimme illalla sopineet lounastapaamisesta CERNissä puoliltapäivin. Kun puhelin ei kuitenkaan soinut, poistuin ulos lukemaan kirjaa aurinkoon. Muutaman minuutin päästä ohi ajaakin jo tutuksi tullut auto, ja matka kohti viimeistä yhteistä lounasta sai alkaa.
Lounaan jälkeen matkalaiset lukivat sähköpostinsa. Ihailimme myös yhdessä erään toisen juhannuskasan kuvia; meno oli ollut hurjaa myös kotimaassa, säästä huolimatta. Lopulta oli lähdön aika.
Haikein mielin päättyi tämä (liian) lyhyt aika suomalaisseurassa. Vanhempani tulevat toki maanantaina vierailemaan, mutta se kokemus tuskin vastaa intensiteetiltään näitä paria kulunutta päivää. Kiitoksia vieraat, kivaa oli.
Jäin itse vielä CERNiin lukemaan hieman kouluasioita. Saatuani päivän annoksen uutta tietoa lampsin kotiin kirjoittamaan näitä päiväkirjamerkintöjä.
700 sanan ja 1,5 tunnin kohdalla päätin, että nyt saa riittää. Kaupungissa oli kuitenkin vielä festarit käynnissä. Pääsylippuakaan ei tarvitse, joten matkaan. Kännykkä kuitenkin alkoi reistailemaan, enkä saanut Juhoa kiinni.
Itse Fête de la Musique on massiivinen tapahtuma. Noin 40 lavaa tai esiintymispaikkaa on ripoteltu ympäri kaupunkia; suurin keskittymä oli kuitenkin yliopiston puistossa. Esiintyjiä oli moneen makuun: etnistä, rokkia, pappajatsia, oikeaa taidetta, espanjalaista...
On harmi, että tällaisen tapahtuman joutui missaamaan. En kuitenkaan vaihtaisi mennyttä juhannusta tuhanteenkaan festariin.
Viimeisten bändien alkaessa soittaa törmäsin myös pieneen joukkoon kesäopiskelijoita. Ei savua ilman tulta, sillä kohta heitä ilmestyi paikalle laumoittain. Suurimmalle osalle kuitenkin koitti nukkumaanmenoaika, ja jäljelle jäi Jan, Maaike, Emir ja minä. Kiertelimme vielä hetken juhla-aluetta, ja näimme brasilialaisryhmän vakuuttavahkon capoeira-esityksen.
Uni kuitenkin kutsui myös meitä, ja lähdimme bussipysäkille. Bussi olikin takuuvarma festaribussi: myöhässä ja täynnä. Hostelille (CERN-Julion autokyydillä), kirjoittamaan ja nukkumaan.