Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko
Aamukävelyllä puolen tunnin annos Into the Electric Castlea. Siitä lähti päivä käyntiin.
Luennoilla samaa kamaa kuin eilenkin.
Tein parin tunnin täsmäiskun Geneveen etsimään lentolippuja ja varustusta keskiviikon bileisiin (teemana "No Clothes"). Halpoja lentolippuja ei oikein löytynyt, ja palvelutehokkuus oli yleisesti kovin kehnoa.
Loppupäivästä lisää Unix-säätöä.
Kello 18 piti olla futis-matsi. En kuitenkaan saanut tietoa peliajan siirtymisestä tunnilla, joten vietin tunnin odotellen pelin alkua ja psyykaten vastustajajoukkuetta. Pelin siirtymiseen oli syynä CERNin henkilökunnan vakiofutisvuorot; kehtasivat olla vielä puoli tuntia myöhässä, joten pelimme pääsi alkamaan vasta 19.30.
Vastustajana oli koko turnauksen ennakkosuosikki Wolverine. Lahjotun tuomarin avulla pidimme kuitenkin hyvin pintamme ja hävisimme vain niukasti 5-2. Kannustusjoukot olivat tapansa mukaan hyvin pelissä mukana. Pelin jälkeen poksahti jälleen kuoharipullon korkki. "If you lose like this, I don't think I want to see you win", sanoi eräskin tarkkailija.
Jumbofinaali "Wooden Spoon" odottaa torstaina.
Pelin jälkitunnelmia puitiin ravintolassa. Pihvi oli hyvää ruokaa ja olut vilpoista.
Hieman ennen kotiinlähtöäni (tai no hosteliin) tapasin Araksen ja Heatherin, ja suunnittelimme hieman viikonlopun matkaa Pariisiin. Valitettavasti missaan hienot ilotulitukset lauantaina.
Hostelillani oli käynnissä pienehköt keittiöbileet. Tosin kun paikalla oli kolme fyysikkoa, jutut kääntyivät lopulta keskusteluun elektromagnetismin opettajista. Lopputuloksena oli myös autokyyti Charly'siin.
Ilta oli kerrastaan outo. En osaa sanoin selittää.
Viime yönä ystäväni ja mentorini Ronn Moss ilmeistyi minulle unessa. Hän kehotti luopumaan maallisesta omaisuudesta. Myin kaiken, mitä omistin ja hieman naapuriltanikin, ja ostin lentoliput Tiibetiin.
Kirjoitan tätä nyt Geneven lentokentän internet-kahvilasta. Vakuutettuani kehnolla ranskallani baarinpitäjälle, että olen pyhiinvalleusmatkalla, selvisin maksamatta. Lentokone odottaa. Suurimmat ongelmat syntyivät ritualistisesta kynsileikkurista, jota tarvitsen matkallani kohti valaistumista.
Perillä kiipeän Himalajan huipulle ja uudelleensynnyn kotkana. Liidän sen jälkeen maailman pilvimerillä ja käyn Suomessa syömässä mustaamakkaraa.
Krhm.
Aamulla aikaisin taas luennolle. Luentojen jälkeen lounas ja kahdelta seminaari hiukkastutkimuksen hyödyllisyydestä. (Oli vallan kehno se.)
Maaike oli edellisenä iltana lupautunut ostamaan illan bileiden pukutarvikkeet muiden ostostensa lomassa, mikä helpotti päivän suunnittelua mukavasti. Sulkeuduin päivällistä lukuunottamatta toimistooni. Viimeisenkin työtoverin lähdettyä aloin säätämään pukuani.
Bileiden teeman esti vaatteiden käytön; epäviralliselta nimeltään bileet olivatkin musta muovisäkki -bileet. Mustuus kuitenkin antoi innoituksen kierrättää vanhaa (ja hyvää) ideaa KISS-varustuksesta.
Kokonaisuudessaan aikaa meni 2,5 tuntia. Aloitin helpoimmasta vaatekappaleesta, elikä liiveistä. Housuihin tuhrautui lähes tunti yrittäessäni löytää yhdistelmää, joka sekä näyttäisi hyvältä että mahdollistaisi istumisen. Parin iteraation jälkeen tärppäsi: säkki pituussuunnassa auki ja mustaa teippiä.
Saatuani housut ja liivit valmiiksi poistuin miestenhuoneeseen valmistelemaan maskiani. Ja kas, nurkan takaa hiipiikin CERN-lapsi äitinsä kanssa. "Bonsoir" ja kumpikin osapuoli jatkaa matkaansa. Maski ja tatuointi syntyivät kohtuullisen helposti.
Mustasta teipistä ja foliosta saa hyviä niittivöitä. Foliosta saa myöskin tehtyä ketjun; taiteilin lenkkejä noin 45 minuuttia, kunnes ketju oli riittävän pitkä.
Olin valmis noin klo 21.30, mikä olikin hyvä aika suunnistaa kohti bileitä. Ehdin ensimmäisenä perille, joten pystyin käyttämään pari hetkeä niittien uudelleenkiinnitykseen. Kohta paikalle virtasikin jo muuta muoviin pukeutunutta väkeä, ja juhlat pääsivät alkuun.
Bileet olivat hyvät.
Paluumatkan uhatessa kello oli paljon. Muiden suomalaisten aikomuksena oli nukkua toimistolla. Ideassa oli useita hyviä puolia: oma työpisteeni on samassa talossa, siellä on puolitäysi kumivene ja se on 15 minuuttia hostelia lähempänä. Huonoja puolia: tämä altistaa internetin käytölle vaikutuksen alaisena. Suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin.
Tilapäistyökaveri Jim tuli töihin noin kello seitsemän. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia luentojen alkuun saakka.
Luennot ohi jotenkuten. Naama oli oudon kalpea; syynä saattoi olla kasvomaalien jämät. Pään sisällä tosin ajatukset uivat kuin kalat perämoottorin kanssa.
Loppuilta meni toipumisen merkeissä. Lähdin katsomaan futisfinaalia, mutta jouduinkin yllättäen tuomaroimaan kyseisen ottelun. Voittaja oli (tottakai) Wolverine. Pienenä tilastotietona turnauksesta mainittakoon, että vain yksi joukkue on tehnyt enemmän kuin yhden maalin Wolverinea vastaan.
Hello Zdenko and Molly!
Hoplaa. Kesäopiskelija-T-paidat saapuivat viimein, joten kävin omani noutamassa. Loppupäivän katselin C++-koodia ja aloin lopulta ymmärtää mitä olenkaan tehnyt viimeisen kaksi kuukautta.
Illalla oli luvassa futisturnauksen jumbofinaali. FCS:n vastajoukkueesta pääsi tosin paikalle vain kaksi pelaajaa. Näinpä FCS osti Leftoversin farmijoukkueekseen ja siirsi sinne pari lisäpelaajaa. Pienen pohdinnan jälkeen farmijoukkueen nimeksi päätettiin Riiuyöaie.
Riiuyöaie voitti ottelun 10-7. Juhlimme kuohuviinillä. (Ja jostain ilmestyi pullo Smirnoviakin. Ja jonnekin se myös katosi.)
Ottelun jälkeen jäimme kannustamaan pronssiottelujoukkueita. Matsi oli hyvä ja katsomo meluisa.
Muistelimme menneitä aikamme. Postuin jossain välissä syömään myöhäisillallista ruokalassa ja eksyin keskustelemaan mm. viikonlopun Pariisi-keikasta. Samalla paljastui myös hyviä uutisia seuraavasta viikosta: luvassa on sekä entrecote-ravintolailta että rapujuhlat! Fader Abraham, fader Abraham, ...
Ajantaju katosi keskustellessa. Noin kello 1.15 Katrine toi julki kellonajan. Herätykseni oli kello 6, joten singahdin kotiin hiphipi-vauhtia.
Aikainen herääminen. Graa. Pikapikaa suihkuun, vähän kamoja kassiin ja menoksi.
Bussi juna-asemalle lähti 7.09. Ehdin paikalle muutaman minuutin ennen matkatovereitani Arasia ja Heatheria. Näin pääsi matka alkamaan.
TGV:n lähtöraide löytyi helposti, samoin oikea vaunu ja istumapaikat. Saimme vastakkain olevat paikat, joten jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Juna oli mukavan viileä eikä pitänyt kovin pahaa mekkalaa. Alkumatkasta torkahtelimmekin aina vähän väliä.
Legendaarisiin TGV-vauhteihin päästiin matkan ollessa lähes puolivälissä. Syytä emme keksineet, joskin radan kunto sai eniten kannatusta. Ei tuo tosin haitannut; matkan ensimmäinen osa kulki komeiden maisemien halki. Matkan viimeiset kaksi tuntia kuluivat kuin siivillä opaskirjoihin ja karttoihin tutustuttaessa.
Pariisi ei ollut aivan niin kuuma kuin olimme pelänneet, vaikkakin ilmastoituun junaan verrattuna olo oli kuin saunassa. Ensimmäisenä tavoitteenamme oli hotellin löytäminen; metrokarttojen tutkiskelun jälkeen löysimmekin helpon reitin perille. Tosin Gare du Lyonin juna-aseman opasteet eivät olleet aivan selkeimpiä, ja käytimme yhden metrolipun aivan väärässä paikassa ja ilman tulosta. Tätä virhettä emme tulisi toistamaan.
Metroon, vaihto ja taas metroon. Hotellimme oli mukavan lähellä metropysäkkiä, ja se löytyikin petollisen helposti. Huoneisiimme olisimme päässeet vasta kello 16, joten lähdimme saman tien kohti kaupunkia. Päivän ensimmäinen nähtävyys oli lähestulkoon vieressä seissyt Sacre-Coeur. Koska olimme kuitenkin nälkäisiä, emme kuitenkaan kiivenneet vielä itse kirkon luokse.
Yritimme munkilla löytää Amelien työpaikkaa Deux Moulinsia Abessesin metroaseman luota. Mikään taloista ei kuitenkaan näyttänyt aivan tutulta, joten jatkoimme satunnaiskävelyä Montmartessa. Pariisilaistunnelma alkoi vallata mieliä; pohjattoman hieno kaupunkihan se on. Hieman syrjäisemmältä kadulta löytyi ravintola, joka ei laskuttanut aivan pohjattomia hintoja. Armeijakin marssii vatsallaan, miksi emme siis me?
Ruokana oli mitä erilaisempia herkkuja. Yritimme ensin tilata kanaa, mutta sitä riitti ravintolassa vain kahdelle. Uhrauduin tilaamalla pihvin. Ruokailun aikana kotirintama tiedotti Deux Moulinsin sijainnin, joten päätimme nauttia jälkiruoat siellä.
Matkaa Kahteen Myllyyn oli muutama kortteli. Aras tunnisti ravintolan punaiset ikkuna- ja ovikarmit jo kaukaa, ja hämmästyttävän tutultahan paikka näyttikin. Sisätilat olivat toki hieman erilaiset, mutta paikkoja tunnisti hämmästyttävän hyvin. Varsinkin vessakohtauksen ruotiminen oli suurta hupia. Paikka oli kovin kallis, olut maksoi 6 euroa.
Tämän kulttuurielämyksen jälkeen päätimme suunnata keskustaan; aivan kaikki turistikohteet oli nähtävä! Matkalla metroasemalle näimme myös kuuluisan Moulin Rougen, joskin päivänvalossa näky oli hieman vaisu.
Nousimme metroverkoston syövereistä Pont Neufin tienoilla, missä täytimme jo hieman tyhjentyneet vesipullomme. Nenät kohti Notre Damea ja menoksi.
Pariisin kokoa miettiessä alkoi tuntua kovin pieneltä. Notre Dame puki tämän kouriintuntuvaan muotoon; tornia ja sen huipulla käveleviä ihmisiä katsellessa en enää ihmetellyt ranskalaisten kuuluisaa kukkoilua. Kamerat lauloivat ja turistit virtasivat ohi.
Notre Damen sisätilat olivat valtavan hienot. Patsaita, hienoja ikkunoita, jykeviä pylväitä... ainoa miinus tuli hieman liian virkaintoisista vahtimestareista. Jo ennenkuin olimme ehtineet suutamme avata, tuli vahtimestari hyssyttelemään.
Sisätilojen jälkeen oli kovin hämmentynyt olo. Vaan tokihan ylös torniin oli vielä päästävä. Jono oli pitkä ja liikkui hitaasti. Lopulta koitti meidän vuoromme, ja aloitimme nousun kohti huippua. Ensimmäinen tasanne tarjosi paljon nähtävää: kellotornin ja kellon, näkymiä Pariisista ja hienoja gargoyleja. Samalla törmäsimme toiseen jonoon, sillä huipulle pääsi vain yhtä tietä. Tämä jono oli vallan ärsyttävä, sillä opaslaput lupasivat korkeintaan vartin jonotusta. Tämä alkoi 25 minuutin kohdalla hieman kärventää käämejä.
Lopulta pääsimme kaluamaan kuluneita kivirappuja ylöspäin... jestas mitkä näkymät. Pää vallan räjähti sitä kaikkea katsoessaan. Näkökenttään mahtui vajaan Suomen verran väkeä.
Notre Damesta selvittyämme kiertelimme hetken lähialueita ja suunnittelimme seuraavaa kohdetta Seinen rannalla. Nälkä tuntui olevan yhteinen nimittäjä, joten Heatherin opastuksen mukaisesti lähdimme kohti latinalaiskorttelia. Nimensä alue sai opiskelijoista, jotka aikanaan asuivat alueella ja puhuivat professoriensa kanssa latinaa.
Matkalla törmäsimme yllättäviin asioihin. Ensin löysimme paikallisen sarjis/scifikrääsä-liikkeen, jonka tonkimiseen käytimme hauskan vartin. Jätimme kuitenkin Tintti-patsaat ja laajat sarjisalbumit vielä kaupan hyllyille.
Kuljettuamme yliopiston rakennusten ohi pompsahti nurkan takaa esiin Pantheon. Sen koko yllätti, sillä korkeaa tornia ei rakennusten katveista nähnyt ja kapealle kadulle näkynyt seinä oli yllättävän matala. Sisään emme valitettavasti päässeet, mutta vallan mahtavan hieno rakennus se oli. Varsinkin puhdistetut seinät näyttivät erittäin hienoilta verrattuna likaisiin osiin.
Lopulta löysimme etsimämme ruokakadut. Heatherin legendojen mukaan joka nurkassa piti olla kebab-paikkoja, ja muona-annoksen piti olla aivan naurettavan halpa. Näin ei kuitenkaan aivan käynyt, ja saimmekin ravata katuja pitkään ennenkuin löysimme sopivan paikan. Lopullinen valinta käytiin kolmen ravintolan kesken; valitsemamme ravintolan hienoin pöytä oli tosin varattu, joten siirryimme kakkosvaihtoehtoon.
Restaurant La Papillote, rue du Pot de Fer 13, 75005 Paris; kahden korttelin päässä Place Mongen metroasemasta.
Valitsimme 13 euron ruoka-annokset ja jäimme odottamaan kehuttuja ranskalaiskeittiön herkkuja. Ruoka oli halpaa; juomat eivät. Vesi oli kuitenkin aivan juomakelpoista. Ruoka olis myös hyvää.
Alkuruokana maistelin lohisalaattia. Oli parasta sellaista, mitä kuunaan olen syönyt. Pääruokana ollut ankanrinta vei kielen mennessään, ja mukana olleet perunat (sauté tms.) räjäyttivät pään. (Taas.) Jälkiruokana oli jotain mansikkahillo-juustojugurtti-mättöä, joka oli vallan erikoisen makuista. Matkatoverieni annokset olivat myös pikaisen maistelun perusteella ehdottoman viekoittelevaa kamaa.
Ruokailun aikana mietimme myös Eiffel-strategiaamme. Tähtäsimme siihen, että olisimme nousemassa tornin portaita auringonlaskun aikaan. Tämä mielessä teimme pari laskua (ja yhden merkkivirheen). Metroasemakin oli suoraan alamäessä, joten päivän viimeinen turistireissu sai alkaa.
Metron noustessa maanpinnalle saimme ikäväksemme huomata, että olimme arvioineet Geneve-Pariisi-välin länsi-itä-suuntaisen eron juuri väärin päin; aurinko laski noin puoli tuntia odottamaamme aiemmin. Tämä ei kuitenkaan mieltä mustentanut, sillä tokihan öinen Pariisi oli näkemisen arvoinen. Päivänvaloinen Pariisi oli meille jo tuttu Notre Damesta.
Tokihan tornin huipulla oli juotava maljat. Heather ja Aras etsivät ennen itse tornille saapumistamme halpaa myymälää, mutta sellaista ei valittavasti löytynyt. Kävellessämme muiden turistien kanssa kohti Eiffel-tornia alkoi sen korkeus vähitellen kilahtaa päänuppiin. Taas tuntui hyvin hyvin pieneltä.
Lopulta olimme aivan tornin alapuolella. Olo oli varsin epätodellinen; eihän Eiffel-tornin pitäisi olla oikea, vaan elokuvista tuttu. Mutta olimme perillä! Eiffel-tornilla! Ilo oli korkealla, eivätkä edes pitkät jonot riittäneet viemään hymyä kasvoilta.
Jäin pisimpänä maamerkiksi jonoon Arasin ja Heatherin jatkaessa oluen metsästystä. Jonon puolivälissä tärppäsi. Motivaatio kiipeämiseen oli nyt korkealla. Hissit ovat nynnyille.
Kiipeäminen ensimmäiseen kerrokseen oli kohtalaisen helppo urakka, vaikka hieman pääsi jo jano yllättämään. Kesken maisemien ihailujen Eiffel-tornin valoshow käynnistyi. Harmittelimme sitä, että missasimme todennäköisesti varsin hienon esityksen. Tosin saimme ihailla heijastusta pilvenpiirtäjän lasiseinästä...
Kiersimme ensimmäisen kerroksen läpi ja tutustuimme erilaisiin näyttelyihin. Kello oli kuitenkin jo yli 22, joten yhä vain ylöspäin kävi tiemme. Jalat muistuttivat olemassa olostaan päivän Pariisi-kiertelyn jälkeen, mutta selvisimme toiseenkin kerrokseen. Maisemat olivat vielä hienommat, ja alhaalta näkyivät kymmenet kameran salaman välähdykset. Ihme ja kumma, kello 23 valoshow käynnistyi juuri kun olimme toisessa kerroksessa. Ajoituksemme oli aivan ensiluokkaista. Jonotus ylimpään kerrokseen vievään hissiin oli päivän pisin.
Taisteltuamme tiemme läpi jonotuksen ja huonojen vitsien, pääsimme lopulta hissiin. Minulla ei ole, eikä myöskään Arasilla, korkean paikan kammoa. Muuten vaan päätimme täristä hississä ja voivotella elämän lyhyyttä. Nih.
Näkymät olivat ... korkeat. Tässä vaiheessa alkoi olla jo hieman puutunut kaikkiin maisemiin, mutta Pariisin suunnaton koko hämmensi edelleen.
Voitonmaljat ja alas. Päästyämme ensimmäiseen kerrokseen huomasimme, että portaat olivat jo suljetut puolenyön merkiksi, joten jouduimme tunkeutumaan täpötäyteen hissiin. Harmin paikka.
Hieno se torni kyllä oli!
Loikattuamme metrosta ulos Charles Gaullen asemalla kuulimme tiedotuksen, jonka mukaan illan viimeinen metro lähti juuri. Tämä sapetti suuresti, sillä Montrmarte ei ollut aivan vieressä. Limuautomaattikaan ei tahtonut palvella.
Nousimme maan pinnalle etsimään bussipysäkkiä -- ja olimmekin aivan Riemukaaren vieressä. Vaikka tämä visiitti ei kuulunutkaan alkuperäiseen suunnitelmaan, oli se kuitenkin hyvä lisä turistipäiväämme. Riemukaarta ympäröivä liikenneympyrä on kuulemma maailman suurin, ja keskellä yötäkin kohtalaisen vilkas. Mietimme hieman miten ranskalaisten ajotavoilla moisesta selvitään ongelmitta; hetkeä myöhemmin Peugeot täsmäajaa taksin perävaloihin.
Taksin tavoittelu ei ottanut onnistuakseen, joten lähdimme kohti Montmartea. Korttelin kävelymatkan jälkeen takaa kuitenkin porhaltaa vapaa taksi, jonka kyytiin hyppäsimme. Ranskalaisten ajotavat kyllä pelottavat, varsinkin etupenkillä. Muutamasta risteyksestä mentiin tyylillä, joka toi aivan liian elävästi mieleen ranskalaiselokuvan Taxi. Myös huristelu bussikaistalla piristi väsynyttä mieltä.
Montmarte näytti yöaikaan kovin erilaiselta. Syynä lienivät punaiset neonvalot; niiden perusteella ranskan yleisimmät sanat ovat sex, dvd ja strip. Hotellihuoneeseen päästyämme menin suoraan nukkumaan. Heather ja Aras kävivät vielä tekemässä lyhyen yökierroksen öisessä Pariisissa.
Hello Heather!
Aamukuudelta roska-auto herätti koko sakin. Kyljen kääntö ja nukkumaan.
Yhdeksältä lopulta herätys. Alakerrassa tarjottiin aamiaista puoli kymppiin, joten sinne. Tarjolla oli vallan mannermainen aamiainen, hyvää leipää ja hilloa. Muut aamiaista nauttivat olivat pääasiassa ausseja tai jenkkejä.
Tuumimme päivän ohjelmaa nopeasti hotellihuoneessa. Pääkohde oli Louvre, mutta mitäpä sen kanssa, vaiko mitään? Koska Riemukaarikin oli jo eilisillalta tuttu, päätimme käydä vilkaisemassa Concorden aukion ja jatkaa jalan Louvreen.
Jano iski jo matkalla metroasemalle. Kuuliaisina turisteina kävimme McDonald'sissa ostamassa kokista ja pirtelöä, joiden voimalla selvisimme metroon ja poiskin.
Aukio oli ... aukea. Kävimme pulahtamassa suihkulähteessä, ja ihailimme kaukaisuudessa näkyvää Riemukaarta. Louvreen oli noin yksi puistollinen matkaa, joten matka sai luvan jatkua.
Perillä tuli lauantailta tuttu pieni olo. Louvre on kooltaan aivan järjetön. Ei mikään ihme, että se on ollut valtaapitävien linnan kautta aikojen. Jonotus sujui jo vanhalla tottumuksella. Pääsimme nopeasti sisään, ostimme liput ja lähdimme kohti Mona Lisaa. Ei se nyt niin ihmellinen ollut :-)
Mona Lisan jälkeen päätimme hajaantua, kukin omien makujensa mukaan. Itse kävin katsomassa roomalaisia ja kreikkalaisia patsaita, Egyptin aarteita, yllärinä vastaantulleita Persiaa ja Mesopotamiaa, ... Kaikista parhaiten mieleen jäi Hammurabin lakitaulu. Se oli kyllä hurja. Ei tuntunut edes pieneltä; moisen historiapläjäyksen rinnalla koin olevani pieni hiekanjyvä Himalajan rinteillä.
Paljon ehdin nähdä, paljon jäi näkemättä. Jonain päivänä (tai viikkona) palaan vielä paikalle ja tutkin koko museon. Suosittelen lämpimästi. Sanat eivät riitä kuvaamaan, ja kuvistakin loppuu teho.
Matkaseurueemme kokoontui kello 17 nälkäisenä ja taiteen kyllästämänä aulaan. Lähdimme taas kohti latinalaiskorttelia, tällä kertaa kebabit mielessä.
Perillä lähes ensimmäinen näkemämme ravintola tarjosi kreikkalaisia voileipiä; Arasilla kun on kreikan kieli hallussa, lähti hän välittömästi small talkkaamaan kokin kanssa. Alennuksia emme saaneet, mutta ei niitä suuremmin kaivannutkaan: pita-kebabia muistuttava (joskin isompi) annos ja olut olivat 5,5 euroa.
Nautimme aterian ulkona puistossa. Puheenaiheet kääntyivät kesään CERNissä ja kohta odottavaan kotimatkaan. Vallan mukava ateria tämäkin.
Metroon ja kohti juna-asemaa. Metromatkalla riitti seikkailuja: ensin missasimme yhden metron, ja vaihto-asemalla Aras ehti sulkeutuvista ovista sisään, kun taas Heather ja minä jäimme ulkopuolelle. Onneksi olimme varanneet paljon aikaa juna-asemalle ehtimiseen. Linjan 14 metro oli täysin automatisoitu: erittäin hieno vekotin.
Juna-asemalla oikea laituri löytyi pienen hakemisen myötä. Paikkamme olivat perheosastossa, jonka jakoi kanssamme ranskalaisperhe. Aras nukahti heti ja minä melkein heti. Parin tunnin päästä heräsimme. Ranskalaisperheen poistuttua junasta saimme koko osaston itsellemme.
Genevessä passin vilautus, bussiin ja hostelille.
Jalkoihin sattui aika kivasti.
Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko | Seuraava viikko | Nykyinen viikko