Ensimmäinen viikko | Edellinen viikko
Mmmmmaaanantai. Viimeinen viikko lähti sitten käyntiin.
Kävin Valentinan kanssa lounaalla ravintola 2:ssa. Harmittaa vieläkin, että moinen paikka löytyi vasta viimeisinä päivinä.
Kello 18 korkkasin viikon ensimmäisen kuohuviinin. Paikalla olivat viikon lähtijäkaartista Maaike, Attila ja Padraig sekä lisävahvistuksena Vassil. (Joka lähtee vasta syyskuun lopulla.) Hilpeää oli.
Kello 19 oli jälleen perinteikäs maanantain leffa-ilta. Päivän annoksena oli Blues Brothers ja jälkiruokana Spinal Tap. Onnekseni sain istua kahden SP-neitsyen vieressä, jotka eivät ennen olleet elokuvaa nähneet. Ilmeet olivat nimittäin näkemisen arvoiset.
Aamulla löytyi suihkusta noin kolmesenttinen hämähäkki. Huomautan vielä, että vartalo oli noin iso, jalat eivät ole mitassa mukana. Brrh.
Raportti kesätöistä eteni mukavasti.
Kuoharilla oli vain minä ja Attila, joskin Antti U. paikkasi alussa hieman. Hilpeä olo tuli, ja periaatepäätös viettää vielä viimeinenkin tiistai Charly'sissa.
Hostelilla pyykkäsin Viimeiset Pyykit. (Ehkä hivenen liian arkirealistista, mutta kun viimeisiä viedään...) Farkut suoraan kuivausrummusta päälle ja fillarilla baariin.
Paikalla ei ollut ketään. Lipittelin Erdingeriä rauhalliseen tahtiin, ja pienen odotuksen jälkeen Attila pääsi paikalle. Vähitellen paikalle virtasi saksalaisia, ja ilta pääsi iloisesti käyntiin. Nyt hieman harmittaa, etten sitä saksaa osaa. (Tästä innostuneena päätin opetella saksan katsomalla leffat saksalaisella tekstityksellä tai jälkiäänityksellä. Niinhän sen enkunkin opin...)
Päivän huomio: saksalaiset ovat hullua metallikansaa ja palvoivat Nightwishiä. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja markkinoin Tarotia sekä Eppu Normaalia.
Kotimatka oli fillarilla muchos leppoisa. Alamäki päättyi Championin kohdalla, josta ajelee parissa minuutissa kotiin.
Tiistai-iltana valvojani tuli käymään, ja sovimme tapaamisen noin kello kymmenen maissa. Valvojaa ei kuitenkaan näkynyt mailla halmeilla edes kello 11 tienoilla. Koska en odotellessani ollut kyennyt tekemään oikein mitään tuottavaa työtä, toimin Valentinan mikrotukena ja lähetin Fietelle Murheellisten laulujen maan MP3:na.
Kahdelta, kun olin hyökännyt raporttini kimppuun, molemmat valvojani sekä ryhmän asiantuntevin säätäjä tulevat huoneeseeni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta... kikkarettani tutkiessa paljastuu, että kehitysympäristöni oli hivenen pielessä. Työkaverini Paulo, jolta olin omat skriptini saanut, oli hieman virtaviivaistanut joitain asioita, ja lopputuloksena käytin pari versiota liian vanhoja koodeja.
Tätä säädettiin kuntoon, minkä jälkeen löysimme muistivuodon eräästä palikasta, jota minun oli tarkoitus käyttää. Tämän varmistamiseen meni rutosti aikaa, eikä vikaa löydetty vielä. Testejäni myös hieman haittaa se, että kyseinen softa kaatuu noin viiden sekunnin kuluttua käynnistyksestään muistin loppuessa...
Näiden aherrusten jälkeen oli aika korkata keskiviikon kuohuviini. Paikalla oli tavanomaiseen tapaan Attila. Lisäksi mukana oli runsaasti saksalaisia ja Padraig. Maaike ehti paikalle vasta pullon loputtua. Hyvää oli viini.
Tämän jälkeen hengasin tovin ihmettelemässä cern-hostellilaisten grilliä. Herkkusienet olivat erittäin mehukkaita. Njam njam. Väsymys kuitenkin alkoi tuntua, joten suunnistin hostelille.
Luin sängyllä kirjaa hetkisen. Suljin silmäni ja avasin ne seuraavana aamuna kello 5. Päätin kääntää kylkeä ja jatkaa unia.
Kasilta ylös ja töihin.
Aamupäivä ei lähtenyt käyntiin juuri millään.
Postitin osan tilaavievistä tavaroistani kotiin ja lähdin lounaalle. Ravintola 2 oli jälleen varsin mukava paikka; Matej'n kanssa vertasimme official- ja unofficial-kesäharjoittelijoiden kokemuksia ja byrokratiaa. Sitä riittää, oli lopputulos.
Loppupäivän vietin rapottia viimeistellen. Ihan kivahan siitä tuli. Sovin valvojan kanssa perjantain kuvioista ja poistuin kuohuviinille.
Tällä kertaa pullon aukaisu ei sujunut aivan ongelmitta :-) Paikalla taas kerran eri väki, joskin Attilaan voi aina luottaa. Viinin ohessa viritimme Heatherin kanssa läppärien välille hienon verkkoratkaisun, ja siirsin ottamani kuvat hänen koneelleen. Omppu oli varsin mukava tässä säädössä.
Illallisella juttelin perjantaina lähtevän Elisabethin kanssa tulevien iltojen suunnitelmista. Viini/olut ravintolan terassilla ei kuulostanut kauhean huonolta vaihtoehdolta.
Poistuimme kumpikin tahoillemme pakkaamaan. Vaikka lähtiessäni laukkua oli vaikea saada kiinni, sulkeutui se nyt varsin kevyesti. Syynä saattaa olla se, että moni tilaavievä asia oli joutunut roskakorin uhriksi.
Lähtiessäni kohti CERNiä huomasin kaukaista ukkosta. Jyrinää ei kuitenkaan kuulunut, joten en välittänyt asiasta suuremmin.
Ravintolassa vietimme Elisabethin viimeistä iltaa CERNissä. Opin myös jännittävän kuuloisia olutreseptejä, joita todennäköisesti ystävät ja maanmiehet saavat maistella tulevan syksyn aikana. Ruokaa, hedelmiä, olutta ja hyvää seuraa.
Tuulen yltyessä ja ukkosen jyrinän lähestyessä osa väestä siirtyi sisätiloihin, ja osa, kuten minä, lähti kohti hostelia. Päästyäni fillarin selkään alkoi sataa hiljaista tihkusadetta. Ajattelin ehtiväni hostelille ennen sen yltymistä.
Väärässä olin. Polkiessani matkan ainoaa ylämäkeä, myrsky saavutti CERNin ja kastuin läpimäräksi hetkessä. Tuuli painoi pahasti sivulle, ajoittain ropisi poskeen rakeitakin ja tie lainehti vettä. Lisäksi vastaantulevilla autoilla oli pitkät päällä, joten näkyvyys oli käytännössä nolla.
Alamäessä ajelin niin kieli keskellä suuta kuin pystyin. Jotten olisi ajautunut autotielle, yritin pysyä mahdollisimman lähellä aitaa. Päästyäni melkein koko mäen alas tuli vastaan erityisen tehokkailla valoilla varustettu auto. Jotta olisin nähnyt, miten lähellä olin autotietä, nostin käden suojaamaan häikäisyltä.
Tämä oli kuitenkin turhaa. Osuin nimittäin välittömästi auto- ja pyörätien välissä olevaan korokkeeseen. Pyörä päätti muuttaa suuntaansa vasemmalle, minun jatkessani oikealle. Tupsahdin suoraan keskelle vesilätäkköä.
Äsken mainitsemani auto oli vielä tulossa kohti. Vaikken aivan suoraan ajoreitillä ollutkaan, tein kissamaisen ketterän kierähdyksen (eipäs naureta siellä) syvemmälle vesilätäkköön. Auto huristeli ohi noin puolen metrin päästä; olen erittäin tyytyväinen, että ainoana muistona tästä on lievä asfaltti-ihottuma.
Pyörän ketjut sotkeutuivat kaatuessani, joten talutin fillarin loppumatkan kotiin. Tilannetta kuvaa käsite "uitettu koira".
TJ 1
Päivän vaatteiden löytäminen oli hieman työlästä, sillä farkut olivat vielä eilisestä läpimärät. Pienellä kekseliäisyydellä selvisin kuitenkin töihin ilman säädyttömyyssyytteitä.
Aarrejahti alkoi työpaikan avainten palautuksella. Tämän jälkeen piti käydä hakemassa pari turhaa allekirjoitusta (säteilyannosmittari ja kirjasto), heittämässä henkilökortti pois ja tietysti hakemassa työtodistus ja lopputili.
Tämän jälkeen olikin hyvä kaydä täyttämässä mahaa lähes tulkoon viimeisellä CERN-lounaalla. Ja lounaan jälkeen olikin vielä parempi täyttää päätä shamppanjalla. Väkeä riitti, ja Padraigin tuoma lisäpullo täytti tehtävänsa. Laadimme suunnitelmia iltaa ja huomisaamua varten.
Tämän jälkeen pieni päiväkirjan päivitystauko.
Kahdelta palautin fillarini, siivosin työhuoneen ja selostin valvojalleni mitä tulikaan tehtyä. Ennen lähtöäni kävimme vielä kahvilla. Ja sitten kaikki olikin ohi.
Melkein.
Koska henkilökorttini oli takavarikoitu jo päivälla, jouduin anelemaan respasta itselleni vierailijakortin perjantai-illalle ja lauantaille. Se kuitenkin onnistui riittävän helposti.
Hain kaupasta hieman tuliaisia (aika vähän kuitenkin) ja sain jopa ahdettua ne laukkuuni. Pakkausurakka on nyt käytännössä lopussa, ja tarpeettomat asiat roskiksessa.
Farkut olivat vieläkin märät. Kuivausrumpu laulamaan.
Ukkonen tuli ja meni. Viime päivien säät ovat olleet sellaisia, että kotiin on kiva palata. Vaikka sadetta on Suomessakin odotettavissa, siitä saa sentään nauttia vaikka oman peiton alla lämmintä kaakaota lipitellen. Ja suomalaiset sadepisarat kuulostavat kivemmilta osuessaan kattoon/maahan/vaatteisiin.
Sateen hieman laannuttua suuntasin CERNiin. Kello oli sopivasti illallisaika, eikä meikäläistä saa enää näillä aamuilla puuroa keittelemään. Matkalla CERNiin näin ehkä elämäni hienoimman sateenkaaren. Näin koko kaaren ja värien saturaatio oli taivaallinen. Valokuvat eivät kuitenkaan onnistuneet.
Illallisen jälkeen menin tappamaan aikaa julkisille päätteille, kun sovittua bilettä ei löytynyt. Maileja lukiessa selvisi syykin; saksalaiset tekivät keittiössä kansallisjälkiruokaansa. Siispä sinne.
Knüdelit olivat hyviä, joskin raskaita syödä. Viimeinen CERN-ilta sujui rattoisasti jutellessa. Parin euron punkkuja tulee kovasti ikävä Suomessa.
Touching ground
going home to those I miss
safe and sound
weeks of exile turn to bliss
Pain of Salvation: Trace of Blood
TJ 0
Heräsin ennen aikomaani kello yhdeksää, naapurien valmistautuessa omaan lähtöönsä. Siivosin, pakkasin viimeiset tarvikkeet ja tyhjensin jääkaapin. Palautin avaimen ja lähdin kohti CERNiä.
Saksalaiset lähtijät olivat kasanneet maukkaan brunssin. Varsinkin lohivoileivät maistuivat, ja kuohuviini oli erinomaisen hyvää. Tosin väki poistui paikalta, ennenkuin ehdimme päästä käsiksi toiseen pulloon. (Mutta pidothan ne paranee kun väki vähenee...) Simonen vanhemmat olivat hauskaa porukkaa; isä alkoi nauraa kuullessani että olin Suomesta. Syy jäi epäselväksi.
Välissä kävin päivittämässä näitä tekstejä, minkä jälkeen palasin hyvästelemään Maaiken ja Danin. (Hämmästyttävästi keskustelu kääntyi Liverpoolin futisjengiin ja Sami Hyypiään.
Pienen turinan jälkeen nautin erinomaisen pihvin lounaaksi, ja jatkoin sivujen päivittelyä. Lentoon aikaa nyt 3 tuntia ja 20 minuuttia. Vähän on matkakuumetta.
Vielä viimeiset juttelut saksalaisten kanssa (ml. ihastuttava Daniela). Sitten Fieten autolla kohti hostelia. Matkalaukut olivat turvassa keittiössä, joten raahasin ne autoon ja matka jatkui Nightwishin säestyksellä kohti lentokenttää. Geneven lentokentälle pääsee myös Ranskan puolelta, mikä on aika jännittävä ratkaisu. Autotie ohittaa tullin ja jatkuu aidattuna syvälle Sveitsiin.
Lentokentällä törmäsin ongelmiin liian painavien matkalaukkujen kanssa. Tähän meni aikaa, rahaa ja hermot.
Ensimmäinen lentoyhteys oli Genevestä Müncheniin. Mukava lento, joskin hieman myöhässä. Vaihto Münchenissä onnistui helposti, vaikka aikaa ei ihan hirveästi ollutkaan. Tämäkin lento lähti hieman myöhässä. Näkymät lennon aikana olivat tylsiä, mutta öinen Suomi oli erittäin hienoa katsottavaa.
Laukkuja ei tarvinnut kauaa odotella. Lentoasemalla olivat vastassa Lasse ja Jussi, ja näin järjestyi kyyti kotiin.
Kesä Sveitsissä ohi.
Read the International Edition.
Yhteyden saa osoitteesta
ars miukumauku iki.fi Faniposti on aina tervetullutta. Paperiposti kulkee osoitteeseen Herra Antti Rasinen